Terve, olen Jere!

Lehtisten Lukaalin itse-oikeutettu ja nimetty Grillimaisteri. Taustani ei löydy keittiöstä tai elintarviketeollisuuden parista. Vaan rakennuksilta ja raskaan kaluston ratista. Grillaus ollut mulle siinä ohessa se tapa rentoutua ja nauttia. Eräs reissu ystävän luokse kuitenkin muutti ajatusmaailmaani grillaamisesta, kun tutustuin isännän hiiligrilleihin. Ensimmäinen oma pallogrilli ostettiinkin jo paluumatkalla. Siitä se sitten lähti. Seuraavien vuosien aikana grillien ja savustimien määrä pihassa kasvoi huolestuttavaa vauhtia.. Grilleissä ja savustimissa alkoi tiristä entistä enemmän erillaisia lihoja. Kanaa, nautaa, sikaa, itsetehtyjä lihapullia, pulled porkkia sekä briskettejä. Kaikenlaista mitä vain pystyi grillaamaan tai savustamaan, minä grillasin ja savustin. Välillä koettiin onnistumisia, välillä täydellisiä epä-onnistumisia. Mutta mikä tärkeintä, kaikista opittiin. Lopulta alkoi kaupoista löytyvät grillit alkoivat käydä pieniksi. Niinpä aloin rakentamaan itse grillejä ja savustimia. En ollut aiemmin tehnyt metallitöitä, mutta en antanut sen haitata. Ensimmäinen savustimeni, Mörkö, oli kieltämättä  se rumista rumin. Mutta toimi kuten suunnittelin. Tällöin alkoi muodostua ajatus niin isosta savustimesta, että sinne mahtuisi kokonainen sika. Monen vuoden suunnittelun jälkeen löysin avukseni mahtavia ihmisiä, joiden avustuksella sain grillin työn alle. Loppuvuodesta 2018 haettiin ensimmäiset osat koneistamolta. Monen työvaiheen kautta huhtikuussa 2019 sain rekisteröityä tieliikenteeseen uusimman ja isoimman grillini, Kylän Isoimman Grillin. Näin pääsin täyttämään vielä yhden unelmani, kokonaisen possun grillaamisen itserakennetussa grillissä. Possuja onkin sen jälkeen tehty jo useita. Sulkana hatussa, kokemusta kertynyt myös kokonaisen mangalitzan valmistuksesta 

Savunhajun ja herkullisen lihan levitessä pitkin lähipiiriä, alkoi tulla kyselyitä erilaisten kinkereiden hoitamisesta. Sen seurauksena alkukesästä 2019 perustin oman yrityksen, Lehtisten Lukaalin. Näin pystyn Kylän Isoimman Grillin kanssa ylpeänä tarjoamaan tätä ainutlaatuista ja mieleenpainuvaa kokemusta myös Sinun tilaisuuteesi.